Ennen vanhaan, varsinkin maaseudulla, ovia ei lukittu ollenkaan, vaikka lähdettiin käymään asioilla. Nykyisin on olemassa suuri määrä erilaisia lukitussysteemejä, joista voi valita omiin tarpeisiinsa sopivan. Minkälainen lukitusjärjestelmä kotiin kannattaa hankkia ja minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla, käsittelemme tämänkertaisessa kirjoituksessa ja myös, voiko lukk
Asunnon myyminen on prosessi, jonka toivoisi toteutuvan nopeasti, sujuvasti, mutta myös sääntöjen mukaan. Projektiin ja sen valmisteluun kannattaa kuitenkin varata tarpeeksi aikaa. Asunnon voi joko myydä itse tai siihen voi käyttää kiinteistönvälittäjää. Prosessiin tarvitaan jonkin verran paperityötä, sopimusten laatimista ja myyjä on myös vastuussa kaksi vuotta, jos